Toimintaterapia
toimintaterapeutti Heta Riikonen
toimintaterapeutti Heta Riikonen
toimintaterapeutti Heta Riikonen
”Toimintaterapian tavoitteena on mahdollistaa asiakkaan itsenäisyys omassa arjessa eli osallistumisessa omaan elämään ja sen valintoihin.” (Suomen toimintaterapeuttiliitto ry).
Toimintaterapiassa harjoitellaan taitoja, joita lapsi tarvitsee selvitäkseen ikäkaudelleen ominaisista leikeistä ja toiminnoista. Toimintoja suunniteltaessa huomioidaan lapsen, perheen ja lähettävän kuntoutustyöryhmän asettamat toiveet terapialle. Terapiassa lapselle tarjotaan hänen taitojaan vastaavia harjoituksia, joihin lisätään sopivasti haasteita. Lapsi saa paljon onnistumisen kokemuksia, hänen yrittämisen ja oppimisen ilo voivat lisääntyä ja minäkuva voi vahvistua. Parhaimmillaan terapia näyttää mukavalta leikiltä.
Toimintaterapiasta hyötyvät lapset ja nuoret, joilla on neurologisia, psykiatrisia tai neuropsykiatrisia haasteita.
Lapsen vaikeuksien taustalla voi olla esimerkiksi:
Toimintaterapeutti, SI-koulutettu (sensorisen integraation teoria ja terapia)
Olen työskennellyt toimintaterapeuttina vuodesta 1989. Lapset,joilla on oppimisen ja/tai kehityksen erityishaasteita ovat olleet minun kiinnostuksen kohteina koko työurani ajan. Useilla asiakkaillani on hankaluutta aistitiedon käsittelyssä. Täten käytän työskennellessäni usein sensorisen integraation lähestymistapaa.
Työssäni on tärkeää tehdä yhteistyötä lapsen lähiympäristön kanssa. Yhteistyö perheiden kanssa on tiivistä. Terapiaprosessiin kuuluu aina myös yhteistyö lapsen päivähoidon/koulun sekä lähettävän kuntoutustyöryhmän kanssa.
Lapsen terapian rinnalla voi olla säännöllinen vanhempain ohjaus, jolloin tavoitteena on lapsen ja perheen parempi arki huomioiden lapsen kehitykselliset haasteet ja tarpeet.
Voin tavata myös pelkästään vanhempia, jolloin painopisteenä on vanhemmuus, vanhempana jaksaminen ja keinojen löytyminen arjen haasteissa.
Työskentelykieleni on suomi.